Logo

Uusi päiväenkka

85 32 28 N 75 55 45 W

Lepoiltapäivän innoittamina ja hyvän mielen siivittäminä teimme tänään uuden päiväenkan. Maaginen kahdenkymmenen kilometrin raja ylitettiin. Tosin syytä jo olikin sillä hiihdettävää matkaa riittää edelleen ja aikaa navalle pääsemiseksi on kolme viikkoa.

Keli pysytteli viime päivien kaltaisena. Aurinkoa emme nähneet mutta onneksi välillä hajavalo maalasi joitain maastomuotoja. Välillä tosin ympärillä ei nähty mitään muuta kuin valkoista ja siellä täällä sinistä ahtojäätä.

Maasto muuttui myös osin myös inhimillisemmäksi. Tänään oli taas selvästi isompia jäälauttoja joiden välissä ahtojäät kasvoivat röykkiöiksi. Onneksi näitä hidasteita oli vain silloin tällöin. Matkavauhtimme oli tänään keskimäärin 2,3-2,5 km tunnissa. Hiihtoaikaa kertyi tänään 9,5 tuntia ja tauko siihen väliin, joten liikkeellä olimme kaiken kaikkiaan kellon ympäri.

Retkikunnalla kaikki hyvin.

****

Stärkta av en halv vilodag och gott humör gjorde vi i dag ett nytt rekord. Den magiska tjugokilometersgränsen är nu bruten. Det var sannerligen på tiden, eftersom det fortfarande är långt till polen och tre veckor kvar.

Vädret var som tidigare. Vi såg inte solen men till all lycka fanns det tillräckligt ambient ljus så att vi kunde urskilja några konturer. Allt emellanåt såg vi dock bara vitt överallt och nu och då blå packis.

Terrängen blev också mera mänsklig. I dag hade vi flera större isflak med stora packisrösen i skarvarna, men som tur var inte alltför ofta. Vår hastighet var i medeltal 2,3-2,5 km/h. Vi skidade sammanlagt 9,5 h och höll dessutom pauser, så var var på väg ca 12 timmar.

Expeditionen allt väl.