Aamu alkoi normaalisti: termospullot täytettiin ja puurot syötiin. Juuri ennen kuin alettiin pukemaan Jalaksen hiihtomonoja jalkaan, tuli ilmoitus lepopäivästä. Yksi retkikunnan jäsen hieman kuumeilee ja olo oli jo eilen hieman heikko, niinpä tehtiin päätös aikaistaa suunniteltua lepopäivää kahdella päivällä. Tästä ei koidu retkikunnalle  mitään haittaa, korkeintaan seuraava hiihtojakso on hieman pidempi. Levätä pitää silloin kun levolle on tarve - kuuluuhan vanha Kari Vainiolainen viisaus: "Narulla ei voi työntää, paska kelluu, eikä mies parane hiihtämällä".

Päivä meni kuten lepopäivät tähänkin asti: leirissä kuuluu tasainen kuorsaus, sekä pieniä ähellyksen ääniä kun varusteita korjataan ja huolletaan. Välillä saattaa pieniä ärräpäitäkin lennellä, koska ompelu ei ole meille kaikille se luonnollisin ajanviete. Lisäksi syödään hiihtopäivien napostelupusseista rupuja (ja muuta mitä teltan lattialta suuhun sattuu). Nykyään on niin reilu nälkä, että huomaa hyräilevänsä joululauluja sen vuoksi, että ajatus harhailee kinkussa, laatikkoruoissa, savukalassa sekä tietysti makkarassa ja oluessa.

Nyt kun kaikkein pahin ahtojääalue on takana on varusteiden hajoaminen vähentynyt. Retkikunnan varustetilanne on hyvä, tällä hetkellä ei ole sillä saralla huolta huomisesta.

Lainelautailemme leirin voimin tällä hetkellä lounaaseen, eilisen jälkeen olemme liikkuneet 5,5 km eli miinusta matkaan pohjois-eteläsuunnassa tulee kätevästi näin maatessa. Saapahan lisää hiihtoa ettei heti matka lopu.

Tällä hetkellä on osa Support-teamia ja muuta retkikunnan tuttavapiiriä Huippuvuorilla omia reissujaan tekemässä. Terveisiä ja hyviä reissuja Vaiskan ja Peten Mäkelän porukoille.

Retkikunnalla kaikki hyvin.

****

En akut vilodag

Morgonen började som vanligt: vi fyllde termosflaskorna och åt vår gröt. Just då vi började dra Jalas skidpjäxor på fötterna fick vi meddelandet att vi vilar oss idag. En expeditionsmedlem hade fått feber, han hade faktiskt kännt sig lite skral redan i går. Vi beslöt alltså hålla hålla onsdagens vilodag redan nu. Det här medför inga problem för expeditionen, annat än att nästa skidperiod blir lite längre. Om man måste vila så måste man. Kari Vainio brukar säga att "man kan inte skuffa med snöre, skiten flyter och man kan inte skida sig frisk".

Vilodagen förlöpte i kända banor: ett lugnt snarkande spred sig i lägret. Vi fixade också utrustning som gått sönder, och det kan hända att ett och annat kraftuttryck hördes. Alla av oss är inte experter på att hantera nål och tråd. Vi åt också påsarna med dagens matsäck, samt vad vi råkade hitta på tältgolvet. Nu är vi hungriga mer eller mindre konstant, och vi har faktiskt börjat gnola på julsånger då vi tänker på skinka, lådor, rökt fisk och naturligtvis korv och öl.

Det värsta packisområdet är bakom oss, och utrustningshaverier sker mera sällan. Vår materialsituation är god, och vi gör oss inga sorger för morgondagen.

Vi och vårt läger surfar med vindens och isens kraft mot sydväst. Under det senaste dygnet har vi drivit 5,5 km åt fel håll. Det är ju bra att vi får skida lite mera innan resan tar slut.

För tillfället är en del av Support-teamet och andra bekanta på expedition på Spetsbergen. Hälsningar till Vaiskas och Pete Mäkeläs grupper.

Expeditionen allt väl.