Logo

Aikaisemmat arktiset retkikunnat

Laskuvarjojääkärikillan arktisten retkikuntien sarja alkoi 1996 Huippuvuorten retkikunnalla. 17 henkeä hiihti kaksi viikkoa saavuttaen Newtontoppenin (1550) huipun huhtikuussa 1996.

1999 Kalaallit Nunaat retkikunta ylitti Grönlannin mannerjäätikön. Kahdeksan henkinen retkikunta hiihti yli 600 kilometriä 32 vuorokaudessa. Lopussa sulamisvirrat aiheuttivat suuria ongelmia retkikunnan kahlatessa syvimmillään kainaloihin asti ulottuvissa jäätikköpuroissa. Grönlannin läntisille reunavuorille noustiin heinäkuun alussa. Mannerjäätikkö oli ylitetty.

Grönlannissa saatiin kokemuksia pitkästä retkikunnasta mutta pakkaskokemukset jäivät vähäiseksi. Magneettisen pohjoisnavan retkikunta keräsi kokemuksia erittäin kylmistä olosuhteista (-30- -40C). 47 vuorokauden aikana alun 11 henkinen retkikunta hiihti 650 kilometriä.

Grönlannin retkikunta 1999

Magneettisen pohjoisnavan retkikunta 2003